Blogi

Suomalainen Gestapo


7.10.2017 kello 14:35 - Kari Uoti


 


Monet nuoremmat henkilöt eivät välttämättä tunnista Gestapoa, kyse on Natsi-Saksan turvallisuuspoliisista, jonka tehtävänä Wikipedian mukaan oli "toimia poliittisena turvallisuuspoliisina, selvittäen ja taistellen ”valtiolle vahingollisia taipumuksia” vastaan."

Suomessa vastaava organisaatio perustettiin vuonna 1993, jolloin Omaisuudenhoityhtiö Arsenal Oyj, nyttemmin vuodesta 2003 alkaen selvitystilassa, näki päivänvalon. 

Arsenalin perustaminen liittyy pankkikriisin hoitamiseen, yhtiön tehvänä lain mukaan oli valtion syliin päätyneitten pankkien varallisuuden hoitaminen ja realisoiminen. 

Vakuusrahastolakiin, jonka perusteella Arsenal synnytettiin, kirjattiin virkavastuulla toimivaksi elimeksi toimiohjelautakunta, joka määritteli, miten Arsenalin syliin päätyneitä velallisia kohdeltiin.

Toimiohjelautakunnan toimintaideologia perustui eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietintöön VaVM 35/1993 vp, jonka perusteella Arsenalin ohjaavaksi toimintaperiaatteeksi määrättiin selvitysintressin toteuttaminen. Tämän selvittämisintressin sisältö annettiin käytännössä määräytyä Arsenalin selvitysmiesten käytännössä, mikä johti siihen, että periaatteen sisällöksi määrittyi velallisten kiusaaminen hautaan saakka. Arsenal ei sopinut mitään eikä kenenkään kohdehenkilön annettu  päästä kiinni normaaliin elämään. Käytännössä tämä toteutettiin loputtomilla oikeudenkäynneillä ja aggressiivisilla ulosottomenettelyillä. 

Miksi näin tapahtui, no sen vuoksi, että Arsenalin selvitysmiesten oma taloudellinen intressi oli jatkaa selvittämistä niin kauan, kuin valtio maksoi. Valtio loi järjestelmän, aivan kuin 30-luvun Saksassa, jossa valittu ihmisryhmä päätettiin tuhota. Keinot hiukan poikkesivat, lopputulos oli sama, kukaan ei saanut elää normaalia ihmisarvoista elämää, vaan elämää, missä valtion erilaisten aggressivisten toimintatapojen uhka oli jatkuvasti läsnä. Tätä voisi kutsua kollektiiviseksi kiusaamis-ja kidutusjärjestelmäksi.

Miksi näin pääsi tapahtumaan? Pankkikriisin aikaan valtiolla ja johtavilla poliitikoilla on tarve löytää syntipukki tapahtuneelle. Pankkien velalliset olivat siihen oiva kohderyhmä, tällöin vältyttiin kyselyistä, jotka olisivat kohdistuneet poliitikkojen, Suomen Pankin ja pankkivalvontaviranomaisten tekemisiin.

Valtio ja poliitikot tietysti voivat päättää kaikenlaista, vaikka että ryhdytään selvittämään pankkivahinkoa, valtio käyttää resurssejaan velkojana ja rikosjuttujen asianomistajana yksittäisiä ihmisiä kohtaan. Tällaisessa tilanteessa on selvää, että asetelma ei ole tasapainoinan. Tähän kun lisätään presidentti Mauno Koiviston toiminta tapahtuma-aikaan toukokuussa 1992, jolloin hän ohjeisti johtavia tuomareita siitä, miten valtiota tulisi kohdella pankkioikeudenkäynneissä heikompana osapuolena, niin kakku oli valmis.

Tänä päivänä tämä tuskin olisi mahdollista, koska meillä on ihmisoikeusfundamantalistit blogeineen, jotka kiinnittäisivät huomiota yksittäisen ihmisen oikeuteen elää ihmisarvoista elämää, minkä takaaminen on  valtion velvollisuus. 

Valtio ei voi toimia laillisesti kuten se toimii Arsenalin välityksellä toteuttamalla oikeuttaan asianomistajana ja velkojana tavalla, joka tekee velallisen asemasta inhimillisesti katsoen sietämättömän. Ketään ei tulisi kiusata vuosikymmeniä valtion kustannuksella. Kenenkään elämää ei saisi hallita jatkuva pelko siitä, mihin toimiin valtio taas ryhtyy, jokaisella tulisi olla oikeus elää hyvää elämää.

JP Mattila oli yksi Arsenalin tärkeimmistä kohteista 1990-luvun alusta alkaen. Hänet tuomittiin 1997 ehdolliseen rangaistukseen, ei vahingonkorvauksia pitkässä oikeudenkäynnissä. Hyvin lyhyessä samaa asiaa koskevassa oikeudenkäynnissä hänet Helsingin hovioikeuden toimesta tuomittiin vuonna 2000 6 vuodeksi vankeuteen. 

Hän saapui suorittamaan rangaistustaan valtion kyydillä 2003, jolloin käynnistettiin uusi rikostutkinta Arsenalin toimesta. Kun hän oli vapautumassa vuonna 2006, hänet otettiin saman tien kiinni tähän uuteen asiaan. Vuonna 2010 syyttäjä teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen, Arsenal vei asian Valtakunnansyyttäjälle, joka pysytti syyttäjän päätöksen. Arsenal ryhtyi itse ajamaan rikosasiaa. Hävisi käräjäoikeudessa, mutta taas Helsingin hovi näki valon ja muutti syyttäjien ja käräjäoikeuden tuomiot ja heitti JP:n vankilaan lähes kolmeksi vuodeksi. Nyt hän on vankilassa, 24 vuotta sen jälkleen, kun häntä ryhdyttiin valtion toimesta kurnuuttamaan. 

Breivikin tuomio lähes sadan tappamisesta on lyhyempi kuin JP:n kujanjuoksu.

JP:n vaimo on ollut kotirouvana ikänsä. Vuonna 1997 he uskaltautuivat naimisiin käräjäoikeuden käytännössä vapauttavan tuomion jälkeen. Vuonna 2006 häntä ryhdyttiin epäilemään rikoksesta Arsenalin toimesta. Viime vuonna, 2016 hänet tuomittiin miljoonien vahingonkorvausvastuisiin ja kahden vuoden ehdolliseen. Arsenal sai käräjäoikeudessa kaiken mitä se vaati, taloudellisesti. Nyt Arsenal vaatii rouvan laittamista vankilaan hovioikeudessa, 24 vuotta siitä, kun kurnuutus aloitettiin. 

Valtion toiminta on rikollista, mikä tullaan jatkossa selvittämään ja vastuulliset laitetaan vastuuseen. Päävastuullinen tämän kaiken sallimisessa on valtiovarainministeri Petteri Orpo, joka tuntee tämän tilanteen riittävässä määrin. Silmien ummistaminen tällaiselle tuhoamiselle ei poista vastuutasi Petteri. 

 

 

 Kommentit ()

Lisää kommentti
 12.10.2017 - 08:14:23

Hyvä, että pidät esillä Arsenal-casen. Roskapankkimanööveri on häpeällinen osa Suomen taloushistoriaa.

 14.10.2017 - 06:28:54

Zacharias Sundström'in väitöstutkimus tukee Uotin näkemystä:


https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vaitos-yrittajista-oikeuslaitos-suosii-valtiota/w667XHZX


Ovatko lainsäätäjät kiinnostuneita seuraamaan toteutuuko heidän säätämiensä lakien tarve ja henki?