Blogi

Murhaavat oikeudenkäynnit


28.11.2017 kello 10:28 - Kari Uoti


 


Eilen sain suru-uutisen, asiakkaani oli kuollut. Ihmisiä kuolee, kaikki kuolee, kuka mistäkin syystä. Hänkin oli jo iäkäs, maailmaa nähnyt, hyvän elämän elänyt, arvostettu ihminen. 

 

Minua asia kuitenkin hiukan vaivaa. Oliko meneillään olevalla oikeudenkäynnillä vaikutusta tapahtumaan, kuoliko hän ennen aikojaan, koska oikeudenkäynti söi. 

 

Oikeudenkäynneissä on draamaa, ihmiset riitelevät, vaativat oikeuksiaan, toinen voittaa, toinen häviää. Draamaan kuuluu sisäsyntyisesti paine, stressi, jännitys, vaara. Voitanko häviänkö, minkä lisäksi kaiken päällä leijuu häpeän vaara. Jos minut tuomitaan, otsaani lyödään leima tuomarin nuijalla - olen tehnyt väärin. Rikkonut sopimusta, lakia.

 

Tämä menettelyyn liittyvä jännite tekee oikeudenkäynnistä kiehtovan, se vetää puoleensa ottelijoita, jotka haluavat voittaa toisen osaamisellaan kuten missä tahansa taistelussa. Salissa voima ei ratkaise, vaan äly, viisaus ja teatteri, kyky manipuloida sali omalle kannalle, takarivistä eturiviin.

 

Kaikki eivät halua taistella, tapella salissa tai muuten. Ihmiset haluavat yleensä elää rauhassa ja sovussa, mutta aina se ei ole mahdollista, vaikka kuinka haluaisi. Joskus voit joutua sotaan tahtomattasi.

 

Ihmiselle, jolle vastakkainasettelu ja aggressivisuus ei ole tuttua, riita on pelottava. Et hallitse tilannetta, elämääsi, se joutuu toisten käsiin areenalle, joka ei ole tuttu. Joudut oikeudellisen epävarmuuden tilaan.

 

Perustuslakiin asti on kirjattu ymmärrys tämän oikeudellisen epävarmuuden merkityksestä. Epävarmuuden tulee loppua mahdollisimman pian, jotta jokainen voi jatkaa rajallista taivallustaan, elää ihmisarvoista elämää ilman pelkoa. Tämäkin löytyy perustuslaista.

 

Asiakkaani ei ollut koskaan aikaisemmin joutunut oikeudenkäynnin kohteeksi. Häneltä vaadittiin rahaa, lain perusteella, mutta lakia lukemattoman mielestä hyvinkin asiattomasti. Ei hän tehnyt mitään väärin, oli huolellinen ja rehellinen, viimeisen päälle.

 

Lain sisältö ei aina vastaa yhteisön moraalikäsitystä. Lakia voi vääristellä ja sitä vääristellään ja väärinkäytetään. Ihmisiä uhkaillaan ja pelotellaan oikeudella, joskus kovinkin keppoisesti. Raadollinen riidan uhka pelottaa. Moni on valmis maksamaan päästäkseen tästä. 

 

Minulla jäi ikävä sinua. Toivottavasti tämä sinua vastaan käyty menettely ei vienyt päiviäsi. Hyvää matkaa toiselle puolelle.

 

 

 Kommentit ()

Lisää kommentti
 1.12.2017 - 23:45:43

Kiinteistö- ja asuntokauppariidat ovat tyypillinen stressin aiheuttaja. Maakaari on täysi susi. Iltalypsäjiä on käräjät pullollaan.


Talo on kuin auto, siihen tulee iän myötä joka tapauksessa jotain vikaa joten se pitää voida myydä siinä kunnossa kuin se on.


Kaupan jälkeen talo on ostajan vastuulla. Katsokoon ennen kauppaa mitä ostaa.


Sen jälkeen pulinat pois.


Siviilijutut kokonaan pois. Ainoastaan petokset käräjille.


Tuomarit ovat kuin sokeat kanat jakelemassa alennuksia sinne sun tänne. Sille joka kehtaa vaatia ja riehua.


Paska laki. Paska systeemi.