Blogi

Kittilä valmistelu


15.3.2018 kello 19:22 - Kari Uoti


 


Tänään, eilen ja edellispäivänä suoritettiin Kittilä-jutun valmistelua Lapin käräjäoikeudessa Rovaniemellä. Itse osallistuin valmisteluun toimistostakäsin, mikä on erinomainen parannus aikaisempaan. Enää ei tarvitse matkustaa käräjäpaikalle, vaan asioita voidaan hoitaa skypeitse. Jos olisin tänään joutunut matkustamaan Rovaniemelle tämän takia, olisi sielu mustunut, niin turhanpäiväinen istunto oli. 

 

Ensiksikin, käräjäoikeus suoritti kolmepäiväisen valmistelun, johon kukin kutsuttin johonkin päivään kuitenkin niin, että muina päivinä käsiteltiin asioita, jotka koskivat kaikkia. Tämä on ongelmallista menettelyn kannalta, sillä jokaisella partilla on oikeus olla läsnä kaikissa istunnoissa, missä käsitellään heitä koskevia asioita. Tänään syyttäjä viittasi siihen, mitä oli sovittu eilen tai joskus, siis sovittu myös minun päämiehiäni koskien. Ei näin voi menetellä. 

 

Valmistelun aluksi tiedustelin syyttäjältä, miksi syyttää törkeästä rikoksesta ja vaatii vankeutta, vaikka oli kesällä 2016 tarjonnut sakkoja tunnustamista vastaan. Syyttäjä ei osannut selittää. Kysyin johtuuko tämä vuoden 2016 lopussa voimaan tulleesta Kittilälaista, jolla kuntapäättäjiä oli mahdollisuus hyllyttää, jos epäillään vakavista rikoksista. Syyttäjä ei vastannut. Kysyin, oliko valtiovarainministeriö ollut syyttäjiin yhteydessä tässä asiassa, jotta saadaan hiukan tukevammat syytteet, syyttäjä ei myönnä ei kiellä. Tivasin, kyllä vai ei, ei vastausta.

 

Jos VM ei ole ollut yhteydessä eikä vaatinut raskaampia syytteitä, niin miksi tätä ei voi kieltää?

 

Tiedusteliin syyttäjältä, mikä on se teko, josta päämieheni tulee tuomita, onko kyse väärästä äänestyspäätöksestä 17.11.2014, vai jostakin muusta teosta/tapahtumasta. Syyttäjä ei kyennyt vastaamaan, ilmoitti palaavansa asiaan kirjallisesti.

 

Miten on mahdollista, että syyttäjä ei syytteen nostettuaan tiedä, mikä on syytteen sisältö? Miten on mahdollista, että syyttäjä tulee istuntoon valmistautumattomana, osaamatta vastata, vaikka kysymys oli toimitettu etukäteen? Miten on mahdollista valmistella oikeudenkäyntiä, kun ei tiedetä mikä teko ja milloin tehtynä edes väitetysti täyttäisi jonkin rikoksen tunnusmerkistön?

 

Nyt asia palautettiin kirjalliseen valmisteluun, syyttäjä ilmoittaa mikä on rikollinen teko sekä mitkä ovat riidattomia seikkoja, mikä rikosasiassa on aika hassua. Sitten vastaajat esittävät niitä, sitten tapahtuu jotakin. Ilmoitin olevani valmis valmistelemaan käsittelyjärjestyksen, ei sopinut. 

 

Suomen Kuvalehden johdolla on toitotettu miten syyttäjä näkee kunnanjohtajan joutuneen koston kohteeksi, kun meni tekemään rikosilmoituksen Jouni Palosaaresta. Todellisuudessa kunnanjohtaja Anna Mäkelä kosti Jouni Palosaarelle, kun tämä ei ottanut Anna Mäkelän aviomiestä töihin hissiyhtiöön. Kuukausi kieltäytymisen jälkeen Jouni Palosaari sai kenkää 25 vuoden uran jälkeen. 

 

Jouni Palosaaren rooli ja tekemiset tuntuvat olevan asian keskiössä. Tämän perusteella voisi luulla, että Jounia olisi jutussa kuultu, no ehei. Syyttäjä ei ole katsonut tarpeelliseksi kuulla Jounia, joka voisi valaista aika paljon asiaa, myös kunnanjohtajan todellisia motiiveja.Minä korjaan asian ja kuulen Jounian todistajana, käydään läpi tapahtumat sieltä asti, mistä tämä tarina alkaa eli kun kunnanjohtajan mies töitä haki, eikä saanut.

 

Konnien ja uhrien roolit ovat sekoittuneet tukevasti, konniksi yritetään tavallisia valtuutettuja, jotka lähes yksimielisesti ovat olleet sitä mieltä, että kunnanjohtaja on kunnanjohtajaksi susi ja vähän muutenkin. 

 

 

 

 Kommentit ()

Lisää kommentti
 16.3.2018 - 23:24:18

Meneekö pahasti pieleen että tässä(kin) asiassa Suomi niittää feminismin kaunista hedelmää?

 19.3.2018 - 18:38:42

Kyllä on jos joku niin Uoti oikeassa !  Olen todella iloinen, että joku on saanut hänet puolustukseensa mukaan. Ja tässä jutussa on lähdettävä tosiaankin aivan alusta, kun Annan mies töitä kyseli, eikä siitä, kun Rinne koki ahaa-elämyksen juodessaan  punaviiniä hotellihuoneessa.


Ja olennaista on myös se, missä vaiheessa rangaistukset muuttuivat 300-400 euron sakoista ehdonalaiseksi vankeudeksi ! Ja yksi myöhemmin syyttömäksi todettukin olisi joutunut tunnustamaan tekemättömän rikoksen ja maksamaan siitä sakot.  Ei ole todellista.

 24.4.2018 - 15:30:56

Onneksi tutkitaan ennenkö hutkitaan. Kyllä Kittilässä on villin lännen lait ja junantuomat pannaan aika nopeasti ojoon, jos ei jo heti paluukyytiin. Kittilässä isosisko on määrännyt aina ja velipoika sitten häärännyt. Jouni-parka.


Luin juuri päivän Lapin Kansan, Pellon pöljät hoitavat asioita ”perinteiseen malliin”. Lex Kittilää kaivataan.

 23.5.2018 - 09:56:02

20180523xiaoke


coach outlet online


michael kors outlet online


ray ban sunglasses outlet


cheap oakley sunglasses


ugg boots


polo shirts


ray ban outlet


jordan shoes


polo ralph lauren outlet


tory burch sandals


jordan shoes


mac outlet


fitflops


coach factory outlet


coach canada


coach factory outlet


michael kors outlet


canada goose outlet


pandora charms sale clearance


michael kors uk


ralph lauren outlet


polo ralph lauren


canada goose outlet


cheap ray ban sunglasses


longchamp pliage


kate spade outlet


polo ralph lauren


longchamp solde


michael kors wallets


cheap oakley sunglasses


ysl outlet online


ugg outlet


ralph lauren outlet


michael kors bags


pandora jewelry


pandora charms


oakley sunglasses wholesale


ugg outlet


nfl jersey wholesale


canada goose jackets


nhl jerseys


mbt shoes outlet


polo ralph lauren


canada goose


cheap nba jerseys


cheap ugg boots


michael kors outlet clearance


ferragamo shoes sale


stephen curry shoes


ugg boots clearance


nike shoes


cheap jordans


pelicans jerseys


nfl jerseys


michael kors outlet


michael kors outlet


ralph lauren polo


ralph lauren outlet


longchamp pas cher


moncler jackets


michael kors handbags


jordan retro


prada outlet online


nike air max 90


coach factory outlet


nets jerseys


coach outlet online


michael kors outlet clearance


true religion outlet


louboutin shoes


jordan 4


supreme clothing uk


canada goose outlet


michael kors outlet clearance


coach outlet store online


canada goose outlet store


canada goose outlet


undefeated shoes


uggs on sale


michael kors outlet clearance


nba jerseys


simulation shoes


vans shoes


moncler outlet


nike roshe run


hermes birkin


mbt outlet


michael kors outlet clearance


ralph lauren outlet online


yeezy boost 350


michael kors outlet


jordan shoes


uggs outlet


suns jerseys


polo ralph lauren


fitflops sale


fitflops sale clearance


michael kors outlet


cheap ray ban sunglasses


air jordan 3


chrome hearts outlet


kobe bryants shoes


coach outlet online


michael kors outlet online


coach outlet


canada goose outlet store


adidas outlet online


cheap jordan shoes


christian louboutin outlet


michael kors outlet online


christian louboutin


los angeles lakers jerseys


polo ralph lauren outlet


coach outlet store online


air max 2017


fred perry polo


michael kors outlet clearance


cheap ray ban sunglasses


polo ralph lauren


michael kors handbags


coach outlet online


true religion outlet


canada goose jackets outlet


adidas nmd


ray ban sunglasses


ugg boots


cheap jordans


coach outlet store online


coach factory outlet


moncler outlet


canada goose outlet store


hermes outlet


canada goose outlet


polo ralph lauren


uggs outlet online


michael kors outlet clearance


kobe shoes


michael kors outlet


canada goose jackets


adidas trainers


canada goose jackets


pandora charms sale clearance


canada goose jackets


cheap jordan shoes


ray ban sunglasses


canada goose outlet


uggs outlet


cheap jordan shoes


van cleef arpels jewelry


longchamp bags


nike air max


oakley sunglasses uk