Blogi

Trumpin kunnia


2.7.2018 kello 14:40 - Kari Uoti


 


Hesarin NYT-liite julkaisi tuoreeltaan kuvan presidentti Trumpista yhdessä sian kuvan kanssa osiossa Identtiset kaksoset, hehän ovat kuin kaksi marjaa. 

 

Sian kuvan alle oli merkitty "sika" ja tämän alle Donald Trump, presidentti. Donald Trumpin kuvan alle oli merkitty "eläinkirjan sika".

 

Rikoslain 24 luvun 9 §:ssä säädetään kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistöstä seuraavaa: 

Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

 

Kunnianloukkaus on asianomistajarikos kuitenkin niin, että määrätyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa valtakunnansyyttäjä voi määrätä teon syytteeseen

 

Rikoslain 24:12:  Syyttäjä ei saa nostaa syytettä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, kunnianloukkauksesta eikä törkeästä kunnianloukkauksesta, ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.

 

Tällainen erittäin tärkeä yleinen etu, joka vaati asianomistajarikoksen syyttämistä, oli mm. ns. Kittilä-jutun alkusuoralla, kun valtakunnansyyttäjä käski syyttää Jouni Palosaarta luottamusaseman väärinkäyttörikoksesta, joka nyt käräjillä hylättiin. Tärkeä yleinen etu liittyi jollakin tavalla Kittilän rinteisiin ja siellä pyöriviin hisseihin.

 

Olisiko nyt olemassa Kittilään rinnastettava tärkeä yleinen syy, kun Hesari solvaa USA:n istuvaa presidenttiä?

 

Hesarin teko on kiistatta jotakin, joka halventaa Trumpia. Kyse ei ole artikkelista, jossa arvioidaan hänen poliittista toimintaansa, vaan valokuvaparista, jolla halutaan ilmaista, että Trump on sika. Siaksi nimittely on loukkaavaa ja halventavaa eikä sille tässä tapauksessa löydy mitään sellaista perustetta, joka mahdollistaisi tällaisen nimittelyn. 

 

Hesarin teko kohdistuu suoranaisesti Trumpin persoonaan, ei hänen tekemisiinsä. Kyse on ihmiseen kohdistuvasta loukkauksesta, ei ihmisen toiminnan arvostelusta. Tällä tulisi olla merkistystä asiaa arvioitaessa. 

 

Johtavien poliitikkojen toimintaa tulee voida arvostella ja arvioida hyvin kriittisin sävyin, myös shokeeraavasti, mutta milloin kyse on henkilöön kohdistuvasta arvostelusta, mikään järkevä argumentti ei puolla tällaisia ylilyöntejä, mitä Hesari teki. 

 

Kyse on hyvin näkyvästä vaikuttamisesta ja tällä vaikuttamisella tulee olla vastuu. Valtakunnansyyttäjän tulisi saattaa Hesari teostaan vastuuseen tai ainakin perustellusti argumentoida, miksi näin ei tehdä. 

 

Myös Trumpilla on oikeus kunnian suojaan. 

 

 

 Kommentit ()

Lisää kommentti
 6.7.2018 - 00:12:23

Voisihan sitä unelmoida tässä vaikka sellaisesta että Trumpin ja/tai Putinin turvamiehille sattuisi tilanne jossa HS:n henkilökunta joutuisi jostain syystä tilanteeseen jossa heihin olisi pakko käyttää tappavaa voimaa. Ai jai mikä nautinto olisi saada sellaista uutisherkkua. Vielä kun saisi jonain päivänä lukea pommin tai ohjuksen räjäyttäneen HS:n talon/talot taivaan tuuliin... Se se vasta nannaa olisi. Silloin olisi juhlan paikka.

 14.7.2018 - 10:40:04

chanyuan2018.07.14


oakley sunglasses


canada goose jackets


coach outlet store online


kate spade outlet


prada sunglasses


cheap jordans


undefeated clothing


oakley sunglasses


jordan shoes


balenciaga sneakers


air max 95


canada goose jackets


ferragamo outlet


canada goose outlet


longchamp solde


canada goose outlet


louboutin pas cher


nike store


canada goose outlet


longchamp outlet


pistons jerseys


coach outlet online


camel shoes


nfl jerseys wholesale


kobe bryant shoes


cheap jordans


ray ban sunglasses


michael kors wallets


jordan shoes


coach outlet


air jordan shoes


ugg boots


cheap jordans


coach outlet


fitflops sale


fitflops


coach outlet


nike shoes


nba jerseys


coach outlet online


pandora charms


ysl outlet


canada goose outlet


fossil watches


nobis outlet


moncler jackets


jimmy choo shoes


adidas trainers


cheap mlb jerseys


canada goose outlet


polo ralph lauren


michael kors outlet


canada goose


nhl jerseys


air max uk


nike shoes


oakley sunglasses


michael kors


coach handbags


tag heuer watches


uggs outlet


coach outlet online


kings jerseys


air jordan retro


lacoste polo shirts


nike foamposite


visvim shoes


furla handbags


world cup jerseys


canada goose outlet


mishka clothing


ugg outlet


jimmy choo sunglasses


cheap jordans


off white


suicoke sandals


nike revolution


oakley sunglasses


jazz jerseys


air max 90


lakers jerseys


michael kors outlet


simulation shoes


coach outlet


lebron james shoes


michael kors outlet


moncler outlet


polo ralph lauren


burberry outlet


coach outlet online


moncler outlet


true religion jeans


gucci outlet


adidas uk


kate spade outlet


oakley sunglasses


true religion outlet


kate spade outlet


coach outlet online


canada goose jackets


longchamp handbags


prada handbags


michael kors outlet


mulberry handbags


palladium boots


fingerlings monkey


mac makeup


pandora jewelry


pandora jewelry


toms shoes


adidas outlet


canada goose outlet


kevin durant shoes


michael kors outlet


coach outlet


cheap jordans


cheap snapbacks


malone souliers


air jordan 12


true religion jeans


denver broncos jerseys


pandora charms


burberry outlet


adidas nmd


mcm outlet


fitflops sale


tory burch outlet


a bathing ape


toms shoes


air jordan release dates


huf clothing


 18.7.2018 - 05:05:39

simply north face a polo ralph lauren coincidence does buccaneers nfl jersey not ralph lauren factory store exist. adidas "Said christian louboutin shoes the ravens nfl jersey Englishman, guess clothings outlet in burberry an michael kors attempt ralph lauren polos to nike canada continue cavaliers jerseys their fred perry uk warehouse oakley vault in moncler jackets outlet the five finger shoes beginning packers nfl jersey of michael kors bags that coach outlet conversation." kobe bryant jerseys So horloges I coach outlet online come pandora jewelry here oakley because ray ban outlet I san antonio spurs jersey know redskins nfl jersey there's hilfiger outlet a hermes bags friend, air force but ralph lauren uk an cheap jordans Arab converse shoes caravan pandora charms traveled hogan women shoes already kids hoodies started, fitflop outlet the lions nfl jersey boy michael kors canada could stephen curry shoes not mcm handbags hear dsquared2 jeans the cheap jerseys English cheap oakley sunglasses what polo ralph is adidas being longchamp handbags said. nba jerseys However, converse it louboutin is hermes clear pandora uk that kevin durant jersey the prada British handbags outlet boy cheap ray ban want barbour jackets to beats by dr dre say mont blanc something: eyeglasses stores do pandora one nike outlet event saints nfl jersey of mizuno running certain tommy hilfiger things, coach factory online prone michael kors to ralph lauren emotional michael kors excesses timberland shoes and raptors jersey rebellious. Others would skechers not let ralph lauren polos him mcm handbags outlet do cheap barbour jackets the north face outlet things he north face backpacks chosen trail blazers jersey to steelers nfl jersey do it, polo ralph lauren outlet online do falcons nfl jersey not ipad mini cases listen mcm bags to persuade ray-ban sunglasses anyone, jaguars nfl jersey so that nike mercurial not giuseppe shoes only lacoste outlet makes broncos nfl jersey the azcardinals nfl jersey situation awkward moncler jackets rigid, longchamp but ray ban outlet also panthers nfl jersey because tods outlet online of patriots nfl jersey reckless prada sunglasses impulse michael kors purses mess the north face up, nike or fred perry outlet go colts nfl jersey astray. tommy hilfiger So, michael kors handbags meet tommy hilfiger certain true religion jeans women thing ralph lauren online when salvatore ferragamo you nike roche run want cheap glasses to burberry sale listen iphone 5 cases to cheap nhl jerseys opinions michael kors taschen and armani shoes outlet suggestions stone island outlet of michael kors purses others, michael kors outlet must thomas sabo charms not ecco outlet online be bengals nfl jersey swayed designer handbags by nba jersey personal omega watches feelings phoenix suns and nike roshe bent. pandora jewelry Further juicy couture outlet encounter air max some indoor soccer shoes things prada shoes not puma online to jazz jersey over-gloomy new orleans pelicans look giants nfl jersey upon, thomas sabo do omega watches not adidas blindly mcm handbags pessimistic, ed hardy not coach outlet online to kate spade outlet online the burberry consequences jordans of calvin klein underwear bad roshe run things roshe and kings jersey want links of london watches to michael kors get ralph lauren outlet online too oakley vault serious. oakley canada Just air max one have browns nfl jersey faith northface and coach purses factory courage north face jackets to brooklyn nets jersey face chrome hearts store life, raiders nfl jersey trying to occhiali ray ban overcome timberland outlet the chaussure timberland difficulties burberry sale and transform uggs on sale reality, free run the giuseppe zanotti sneakers future timberwolves jersey will eagles nfl jersey become ralph lauren more asics gel beautiful. max shoes If ray ban sunglasses outlet you juicy couture temporarily swarovski jewelry can not jack wolfskin outlet change tory burch handbags the mizuno wave reality hugo boss clothes on soccer shoes the polo ralph lauren outlet first bcbg max actively adjust coach outlet usa their grizzlies jersey mentality air jordans and cowboys nfl jersey status, tory burch shoes to change boston celtics their bottega veneta view michael kors purses of katespade life ralph lauren things, air max 90 enrich new balance shoes their longchamp knowledge, oakley sunglasses expand pandora their pacers jersey horizons and jimmy choo outlet thinking, beats by dr dre learn ray ban to dallas mavericks jerseys look air max 2015 at ralph lauren outlet the nike mercurial problem reebok shoes outlet from cheap nike shoes different jets nfl jersey angles philipp plein clothing Just parajumpers mens jackets thinking golden state warriors jerseys and michael kors outlet vision aktienkurse adidas broadened, huarache encounter ray ban some problems, burberry handbags it babyliss pro is michael kors handbags easy louboutin outlet to coach store online find givenchy handbags ways nike.com and vans shoes means ray ban sonnenbrillen to replica rolex solve coach factory outlet online the red bottoms problem, michael kors handbags in order air max to knockoff handbags better true religion outlet achieve coach handbags their atlanta hawks jersey wishes coach store and cheap oakley sunglasses goals in swarovski crystal life.No burberry outlet matter prada outlet what pandora schmuck experience, coach outlet canada have ralph lauren outlet online the marc jacobs courage rams nfl jersey to beats audio brave michael kors outlet defeat. nike outlet Confident, jordan jerseys cheerful, nike free run optimistic, wizards jersey strong cheap michael kors is vikings nfl jersey the magic ray ban outlet online of longchamp outlet life, nba jerseys whenever north face must burberry sale adjust chi hair their bears nfl jersey mentality, swarovski canada laughing christian louboutin face converse sneakers life oakley on cheap mlb jerseys life. nike roshe No hermes birkin bag matter dolphins nfl jersey what oakley sunglasses the louboutin outlet fate barbour jackets and nike life cheap jerseys carries, michael kors handbags should ferragamo shoes the nike air max 2014 courage michael kors to polo ralph lauren take air jordan retro the versace shoes outlet courage nike to supra shoes bear - plein outlet do ray ban not 49ers nfl jersey escape, bucks jersey when true religion setbacks cheap nba jerseys and swarovski jewelry difficulties, seahawks nfl jersey engaged hilfiger online shop to north face be guciheaven women shoes proactive tory burch outlet to salvatore ferragamo overcome michael kors in barbour outlet online order salomon to new balance beat kate spade outlet online the supra footwear odds adidas outlet to coach outlet sale conquer baseball bats self.Thing the north face outlet of jerseys from china the adidas online past is nike air max past Sac Hermes it, new balance outlet do burberry outlet store not ralph lauren think ferragamo shoes more, think it prada handbags meaningless. air max For cheap oakley the ferragamo past, cheap true religion now nike air max upset, swarovski online sad michael kors uk sorry coach store outlet sorrow skechers mens shoes are fidget spinner meaningless. cheap mlb jerseys Even ralph lauren outlet unhappy cheap true religion things nfl jerseys happen michael kors outlet for basketball shoes a cheap jerseys second orlando magic jersey before, occhiali oakley and jordan do cheap nhl jerseys not michael kors bags care jordans too belstaff jackets much, reebok do ralph lauren polo not ray bans have swarovski too bills nfl jersey many converse troubles; tn pas cher but marc jacobs to c.c beanies accept nike air yeezy reality and make nike free things burberry outlet online bearish, bcbg max azria then coach sacs to burberry handbags outlet find tommy hilfiger a mcm bags positive nike huaraches solution discount shoes to hogan outlet the denver nuggets jersey problem.All lunette ray ban the adidas outlet past, true religion jeans men whether vans it rockets jersey is good nba jersey or hilfiger outlet bad, God dsquared2 outlet horses titans nfl jersey are jimmy choo shoes clouds! chargers nfl jersey Clouds, montblanc it ray ban sunglasses outlet should ralph lauren outlet online be dispersed, dansko outlet the air jordan shoes clouds belstaff jackets outlet cleared fendi bags is philadelphia 76ers jerseys sunny. asics Everything new balance canada is uggs outlet fate, levi's jeans since nike air max 2014 some air max things texans nfl jersey have oakley sunglasses outlet become knicks jersey in nike air force the barbour jackets past, under armour would new balance not burberry sale have katespade annoyed long champ by veneta distracting; oakley sunglasses outlet not nike air max pessimistic, unhappy burberry handbags past, timberland boots does ray ban wayfarer not asics shoes outlet mean under armour shoes outlet that guess outlet online the jack wolfskin jackets future omega is not chiefs nfl jersey happy.To nike put lunette oakley down the coach handbags outlet burden dwyane wade jersey easier fossil uhren to nike Air Max Plaza move nike air huarache forward, oakley sunglasses forget thomas sabo yesterday tory burch handbags embrace vans life. hogan As kobe bryant shoes long puma sneakers as mbt mens shoes there ray ban is nike free run 5.0 love, belstaff sale the nike air huarache world nike shoes will red bottom shoes become roshe runs a lacoste outlet online better coach bags world nike regardless christian louboutin shoes of ralph lauren online shop whether cheap oakley sunglasses you woolrich mens jackets live, nfl jerseys you versace clothes have skechers shoes outlet to clippers jersey love charlotte hornets jerseys


adidas canada